4 helmikuu 2020

Outokumpu Ferrochrome on palkinnut Forcitin ”Vuoden Urakoitsija” -tunnustuksella.
Palkinto myönnettiin tehokkaasta yhteistyöstä Outokummun kanssa turvallisen työpaikan luomiseksi, onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja turvallisuuskulttuurin kehittämiseksi. Meidän lisäksemme palkinnon sai kolme muuta Outokummun urakoitsijaa.

Forcitin kaivostiimin on katsottu noudattaneen Outokummun toimintaperiaatteita ja standardeja äärimmäisen täsmällisesti ja yleistä turvallisuutta jatkuvasti parantaen. Viimeiset viisi vuotta kaivoksella ovat kuluneet kokonaan ilman tapaturmia tai onnettomuuksia ja lisäksi läheltä piti -tilanteita on ollut keskimääräistä vähemmän. Saimme kiitosta myös kehitystoiminnasta. Forcitin koetaan toimivan proaktiivisesti kehittääkseen riskien arviointia ja sisäisiä toimintaohjeitaan. Työmme kaivoksella on ollut korkealaatuista, työympäristö on pidetty siistinä eikä muillakaan toimijoilla ole ollut huomautettavaa toimintaamme koskien. Tarkasti valvottu toimiala vaatii erityisiä vastuita ja velvollisuuksia, joiden osalta Outokumpu kokee Forcitin toimineen mallioppilaana. Viranomaistarkastuksissa ei ole tullut esiin mitään huomioita tai poikkeamia.

Meille Forcitilla vuoden urakoitsijapalkinto on erinomainen osoitus siitä, että suhtaudumme turvallisuusasioihin kunnianhimoisesti. Turvallisuus on toiminnassamme aina ensisijainen prioriteetti ja myös yksi liiketoimintamme tärkeimmistä menestystekijöistä. Meille on tärkeää, että asiakkaamme ja muut yhteistyökumppanimme kokevat meidät vastuullisena toimijana.

Kaivostiimimme palkittiin Kemin kaivoksella pidetyssä juhlatilaisuudessa 3. helmikuuta. Outokummun palkinnon, suomalaisesta ruostumattomasta teräksestä ja puusta valmistetun palkintotaulun vastaanotti toimitusjohtajamme Joakim Westerlund yhdessä Forcitin Kemin kaivostoiminnoista vastaavan Jukka Ahon sekä HSEQ-päällikkömme Saila Savolaisen kanssa. Palkinto tulee muistuttamaan meitä hyvin tehdystä työstä, mutta myös kannustamaan meitä jatkamaan turvallisuuden eteen tehtävää, jatkuvaa kehitystyötä. Kunniapalkinto myös vahvistaa näkemystämme siitä, että jokainen työtapaturma on estettävissä ja että sen eteen tekemämme työ on äärimmäisen tärkeää.